Me viimein saatiin lapset nukkumaanSilmät meilläkin on hiekkaa tulvillaanKuule, istutaanko hetki,

henki heijaa heijaaHeijaa heijaaPakkasyössä lyhty hento polulleni loistiNäin esitteli

Hän aamukahvin vuoteeseen on tuonut rakkaalleenValo taittuu ikkunasta onnen hetkeen jokaiseenSaa

Lapsuudesta muistan mummon peilipiironginLaatikoita siinä varmaan sata ainakinJokaisessa jotain ihmeellistä, ihanaaMekko

Latvoissa puiden pohjantuuliTanssien todisti rakkauttaanVaahteranlehti sen huminan kuuliHavisten odotti kohtaloaanLävitse kaupungin

Mul on tapana ylös pistää kokemukset vaikeatPettymykset ja eron hetket haikeatMul

Ei ne sua huudelleet, ei tulleet ikkunaanKun hyppäsit ja taas katositSä

Korjaat romahtaneet sillatLiimaat polveen laastarinKaikki uppoavat laivatOhjaat kotiin takaisinEi vahvimmastakaanOo maailmaa

Me näille maille jäädään asumaanEi täältä lähdetä kulumallakaanEi vaikka toisinaan särkyneiden

taas lapsi olla saan yönä satoi lunta, aamu sarastaaKoko

on ja leiskuen, Pohja loimuja viskooKansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan

Nää kolkot huoneet täynnä muistoja onKulu sanat ei seiniltä poisEn tiennyt

Kaupungin kahvilat jo pyyhkii pöytiäänSun silmiin hukun enkä pääse lähtemäänJa tiedäthän

Toivotko koskaan että valo kesienEi syksyn myötä häipyis poisToivotko koskaan että

On pohjoisessa päivä yksinäinenAutioitui aikaa karu maaVie mökkiin polku iljakas ja

Aaton hämyiseen iltaanHiutaleet leijuu kuin arkaillenOn silloin liikkeellä monta kulkijaaJa suuntana

Kun sängyssä lapsia on yksitoistaJa hännät on solmittu yhteenNiin myös peikkoäiti

on tunti ja kahdeksan päivää kun suhteemme lopetitMiltä salama

maailma tarvitsee joulunEttä synkistä synkinkin yöVois nähdä sen ikuisen

mutkainen, kengät tuntee senAskel askeleelta mut ne rantaan johdattaaKirkas