Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaanEnnen kuin loppuun iltasadun saanMä istun
Katselin kun astelit tien päähänLaskit laukun seisoit siinä vaanRiisuit jaloistasi pölyttyneet
Me näille maille jäädään asumaanEi täältä lähdetä kulumallakaanEi vaikka toisinaan särkyneiden
on ja leiskuen, Pohja loimuja viskooKansa kartanon hiljaisen, yösydän-untaan
Jouluaamuna on jo peittänyt kukat laaksosessaJärven aalto jäätynyt talvipakkasessaVarpunen
Nää kolkot huoneet täynnä muistoja onKulu sanat ei seiniltä poisEn tiennyt
näille maille jäädään asumaanEi täältä lähdetä kulumallakaanEi vaikka toisinaan
Heräsin ääniin, kysymystenSinut nään, sinä ja valvomaan taas jäänVastausta koskaan, saanut
saapuu oudon hiljaaJa kuin varkain liukuvat yöhönOven takana elämä
On kuolevaisuuttansa sietää vaikee ihmisenKuin hullu silti tahtois tietää hetken viimeisenVaik
Niin monta vuotta on jäänyt taaYhä jouluntähtönen mieleen saaKuvan kuinka lapsena
Olen saanut paljon paljon enemmänKuin moni toinen saanut on, sen ymmärränKiitollinen
Sinä oot usein vieras muiden joukossaSinä oot vähän sekaisin toivoa ja
Nyt kerron mä sulle lapseniMiten kaunis on taivaan enkeliOn kutrinsa välkkyvän
Kun sängyssä lapsia on yksitoistaJa hännät on solmittu yhteenNiin myös peikkoäiti
Joskus tuntuu ettei sanottavaa olekaanJa nekin harvat sanat toisillemme huudetaanMut en
Tyttö harjaa otsatukkaaPoika välttää oikeuttaYhtä matkaa samaa puoltaÄiti kantaa suurta huoltaPoika
mitä kaikkee sun elämään kuuluu nytMitä tänään teet, minkä
Joka ilta kun lamppu sammuuJa saapuu oikea yöNiin nukkumatti nouseeJa ovehen
Sumua onTunteet nääAjatuksetHämmentääVaikka raiteet sydäntemme joskus harhaan kuljettaaJatkua vaan matka saaVuoristorataa
We've prepared the official lyrics Matkalla tuntemattomaan by Suvi Teräsniska on rare-Lyrics.com.
The complete song text appears below.
FAQ: Matkalla tuntemattomaan by Suvi Teräsniska
Q. Who sings Matkalla tuntemattomaan
A. The hit track Matkalla tuntemattomaan is performed by Esm Suvi Teräsniska
Q. Who wrote the lyrics for Matkalla tuntemattomaan
A. All lyrics are written by Suvi Teräsniska
Hope you enjoyed reading the lyrics Suvi Teräsniska - Matkalla tuntemattomaan